OHJAAJAT
Inga Lokka
Olen aloittanut jumpat jo n. 5 vuotiaana Kisasiskoissa, jolloin esiinnyin Hillevi Hiirenä!
Ja samassa "roolissa" siis edelleen!
Nykyisin ohjaan Entisten nuorten jumppaa sekä Lavista!
Ikääkin on jo sen verran, että "parasta ennen päivämäärä" on mennyt umpeen jo aikoja sitten! Siispä ohjaamillani tunneilla ravistellaan kehoa, venytellään kireitä vuosien saatossa enempi ja vähempi rupsahtaneita lihaksia, pumpataan ja "lankutetaan" ja sitten taas nautitaan musiikista ja annetaan musiikin viedä!
Anu Poikela
Olen Anu Poikela ja toivotan sinut tervetulleeksi Kehonhuolto -tunnilleni rentoutumaan ja virkistäytymään. Tunneilla tehdään toiminnallisia ja kokonaisvaltaisia kehoa avaavia dynaamisia venyttelyjä sekä Pilates- ja joogapohjaisia harjoitteita. Harjoitteiden myötä saatat huomata kehotietoisuutesi parantuvan ja bonuksena joustavamman ja vahvemman kehon.
Kisasiskoissa olen saanut kokea liikkumisen iloa ja riemua jo vuosia sekä jumppaajana ja ohjaajana. Salilta lähtee aina pirteämpi ja energisempi Anu.
Erja Peltonen ja Paula Koskelo
Tervetuloa voimajumpalle torstaisin! Voimajumpalla keskitymme tunnin nimeä kunnioittaen monipuoliseen lihasvoimaharjoitteluun. Tunnilla hyödynnämme salimme välinevalikoimaa vaihtelevasti. Tunnilla tulevat tutuksi mm. kahvakuulat, voimatangot, vastuskuminauhat ja käsipainot. Me ohjaajat olemme koulutukseltamme fysioterapeutteja ja vuosien varrella meille on kertynyt kokemusta kaikenikäisten ja kaikenkuntoisten liikunnan ohjaamisesta. Voimajumpalla pidämme kynnyksen matalana ja ovet auki kaikille. Jokaiselle löytyy sopivasti haastetta ja mahdollisuus liikkua itsensä voittaen!
Nähdään, Erja ja Paula
Vuokko Valta
Ohjaan Kisasiskoilla lasten tanssillista voimistelua. Oma liikuntataustani on tanssin, voimistelun, kilpa-aerobicin ja kilpacheerleadingin parista.
Tunneillani harjoitellaan tanssillisen voimistelun perusteita ryhmän edellytysten ja toiveiden mukaisesti. Pääset ilmaisemaan itseäsi musiikin ja liikkeen kautta ja samalla treenaat ryhtiä, tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta.

Päivi Neitola ja Hanna Merenkukka
Olen Neitolan Päivi. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen hiihtänyt kilpaa. Voimistelun maailman löysin vasta aikuisiällä tyttäreni syntymän jälkeen. Vuonna 2008 ajauduin pitämään Kisasiskoihin pienten Nallejumppia ym. ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Toisena Aurora-ryhmän ohjaajana toimin minä, Hanna Merenkukka. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Turun seudulla, jossa minulla on ollut mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja urheilua erittäin monipuolisesti.

Jaana Rautava
Lähdin naperojumpan ohjaajaksi 1-vuotiaan esikoiseni kanssa ja nyt kanssani jumppaa jo toinen lapsemme. Liikunnan harrastaminen on voimavara minulle ja elämäntapa perheellemme. Naperojumppa on koko perheen, lapsen ja vanhemman tai muun huoltajan yhteinen liikuntahetki. Tunti on kestoltaan 45 min ja sen aikana liikutaan yhdessä aikuisen kanssa mm. musiikin, sadun ja lorujen siivittämänä, tutustuen perusliikuntataitoihin, temppuihin ja erilaisiin välineisiin.
Veijo Pesonen
Aloin ohjaamaan jumppia
n 20v sitten, kun pitkäaikainen kunnan jumppia ohjannut Onni Riipi ei enää
ollut halukas siihen touhuun. Joku Kisasiskoista pyysi minua ohjaamaan. Hieman
mietittyäni ilmoittauduin siihen. Itselläni on urheilutausta ja sen loputtua
haluan pitää lihaskuntoa ja ketteryyttä yllä. Meidän jumppa koostuu
alkulämmittelynä "sählyä", sitten monipuolista
lihaskuntoharjoittelua. Lopuksi venyttelyä. Sopii kaikenikäisille miehille. Jos
ei tee mieli sählyä, voi olla maalivahtina.
Kisasiskojen jumpparyhmissä ohjaajina ovat myöskin Emma Kuoksa, Niina Känsälä, Riina Kuukasjärvi, Taina Itkonen ja Nina Hallin sekä lastenryhmissä Tuija Uutela ja Marjo Vesterinen.